ANTTOORAN VUOSI

Kesälomakauden ulkopuolella kalastus näyttelee vahvaa osaa  

Anttoorassa on mukavaa viettää lomaa ympäri vuoden; jokaiseen vuodenaikaan löytyy toimintaa. 

Anttoora sijaitsee erittäin kalaisien vesien äärellä. Kalakanta on harvinaisen monipuolinen. Lähivesiltä voit saada Lohta, taimenta, haukea, kuhaa, siikaa, ahventa, madetta, silakkaa, norssia jne. Voit ottaa mukaan oman veneesi, jolle on turvallinen poijupaikka laiturissa. Meillä on myös hyvä laskuluiska.

Anttooran vuosi alkaakin heti jäiden tultua mateen kalastuksella. Madetta pilkitään yön pimeydessä tai pyydetään verkoilla ja koukuilla. Ahventakin voi alkaa pilkkiä heti jäiden tultua. Usein on Anttoorassa myös hyvät mahdollisuudet retkiluisteluun. Yleensä jäällä hiihtäminenkin onnistuu mainiosti suhteellisen vähäisen lumen takia. 

Päivien pidetessä helmi-maaliskuussa pilkki-ilmat vain paranevat ja suuret ahvenet käyvät ahneesti kiinni pilkkimiesten pyydyksiin. Pilkkikausi jatkuu jäiden lähtöön saakka mutta varovaisuutta on syytä noudattaa.

Heti jäiden lähdettyä alkavat lohenkalastajat suunnata ulapalle. Anttoorasta onkin todella lyhyt matka parhaille lohiapajille. Heti jäiden lähdettyä on taimen matalassa vedessä ja heittokalastajat suuntavatkin tämän jalokalan perään. Lohikausi jatkuu aina juhannukseen asti.

Huipputapahtumia Porissa

Kesäkuun alusta alkaa kesälomakausi ja jatkuu aina elokuun loppuun asti. Porin seudulla on kesällä erittäin paljon tapahtumia: Porin Jazzin tietävät kaikki mutta Porissa on kesällä paljon muitakin tapahtumia. Pori onkin merkittävä matkailukohde.

Lisäksi on runsaasti kesäteattereita ja urheilu tapahtumia. http://www.pori.fi/tapahtumakalenteri 

Anttooran lomakylään kuuluu myös kolme asumatonta saarta jotka ovat soutumatkan päässä lomakylästä. Niille on mukava tehdä pieni retki ja vaikka paistaa makkarat. Porin seutu on maastoltaan varsin tasaista mikä on omiaan pyöräilyyn. Pyöräilymatkan päässä Anttoorasta ovatkin useat Porin kohteista kuten Reposari, Yyteri , Golf kenttä sekä useat luontoreitit ja lintutornit.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietetään Anttoorassa Venetsialaisia, joka jossain tunnetaan muinaistulien yönä. Tapahtuma on perinteisesti ollut purjehduskauden päättäjäisjuhla.

Syksy kalan ja marjan aikaa  

Syksy tuo taas Anttooraan kalamiehet ja marjojen- ja sienien poimijat. Lähisaarilta löytyy paljon tyrnimarjaa. Alkusyksy on erinomaista haukiaikaa kun suurhauet rantautuvat ulapoilta. Kun veden jäähtyvät noin 10 asteeseen tulevat myös taimenet rantavesiin. Kalakausi jatkuu jäiden tuloon asti.

Jouluna voi Anttoorassa rauhoittua ja viettää tunnelmallista joulua ja uutta vuotta vaikka takkatulta katsellen ja kuunnellen hiljaisuutta.